tiistai 24. heinäkuuta 2018

Kurvikas varjo

Erle Stanely Gardner
Kurvikas varjo

Gummerus 1962  - Salama 111
The case of the shapely shadows 1960

”Tyttö oli kurvikas ja varsin viehättävä, mutta jostain syystä hän oli yrittänyt rumentaa itsensä. Hänellä oli mukanaan painava matkalaukku, joka hänen esimiehensä määräyksen mukaan piti toimittaa yhteen rautatieaseman talletuslokeroon. Tyttö, Janice Wainwright, pyysi Perry Masonilta lupaa matkalaukun avaamiseen, koska hän arveli että hänen esimiestään kiristettiin ja että laukku oli täynnä rahaa. Epäilyjensä perustaksi Janice kertoi kirjeestä, jonka hän oli löytänyt revittynä paperikorista. Kirje oli osoitettu hänen esimiehelleen, ja siinä olivat sanat: ”Hankkikaa rahat. Ohjeet saatte puhelimella. Kuolette, ellei rahoja tule.” Juttu tuntui selvältä, mutta silti Perry Mason empi. Hänen vaistonsa oli oikeassa, sillä hän sai selvitettäväkseen yhden loistavan uransa sotkuisimmista jutuista.”

Janice Wainwright tulee Masonin toimistoon matkalaukun kanssa. Hän uskoo esimiestään, Morley Theilmania kiristettävän ja laukun sisältävän kiristäjälle maksettavia rahoja. Mason avaa laukun ja se on täynnä kahdenkymmenen dollarin seteleitä. Theilman murhataan ja Janicea syytetään kiristyksestä ja murhasta. Juttuun liittyy myös Theilmanin entinen ja nykyinen vaimo. Mason ja yksityisetsivä Paul Drake tutkivat tapausta. Masonin sihteeri Della Street ottaa aktiivisesti osaa tapahtumiin - eikä ole pelkkänä kaunistuksena, kuten joissain Mason -tarinoissa. Oikeuden istunnossa Masonia vastassa on edellisistä Mason – tarinoista tuttu Hamilton Burger.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti