Apinoiden arvoitus
Gummerus 1960 – Salama 81
The case of the mythical monkeys 1959
"Kun kaunis nuori nainen eksyy ja joutuu turvautumaan syrjäisen majan isännän tarjoamaan yösijaan, voi tapahtua epämiellyttäviä asioita. Tämän sai Gladys Doyle kokea löytäessään aamulla ruumiin. Miellyttävä mies oli jättänyt mukavan talonsa ja kauniin vieraansa. Hän oli poissa, mutta tuntemattoman ruumis oli jäljellä. Gladys oli pinteessä ja hän tiesi sen itse. Vauhdikas ja yllätyksellinen pelinavaus tuo asianajaja Perry Masonin piankin mukaan sotkuiseen ja nopeakäänteiseen juttuun. Kirjan jännitys tiivistyy dramaattisessa oikeudenkäynnissä, jossa Mason joutuu jännittämään voimansa äärimmilleen saatuaan vastaansa avaintodistajan, joka apinoiden viisauden tavoin ei ole halunnut koskaan "kuulla, puhua tai nähdä pahaa."
"Gladys Doyle on ollut hiihtelemässä viikonloppuna. Paluumatkalla hän ajaa harhaan ja joutuu etsimään suojaa lumimyrskyltä syrjäisestä vuoristomajasta. Huonotuulinen mies antaa hänen yöpyä pienessä makuuhuoneessa. Aamulla mies on kadonnut, mutta toisessa makuuhuoneessa on kuollut mies. Gladys palaa Los Angelesiin ja pyytää Perry Masonilta apua. Kotona hän huomaa, että sinne on murtauduttu ja soittaa poliisille. Näyttää siltä, että Gladysiä yritetään lavastaa murhaajaksi."
Tämä on yksi niistä tarinoista, joissa rikoksen tehnyt luulee olevansa Masonia etevämpi ja voivansa pettää tätä.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7/1960: ”Gardnerin mestarisalapoliisin Perry Masonin oikeusjutut ovat kuuluisia, mutta tuskin kestäisivät joka kohdaltaan todellisuudessa. Joka tapauksessa ne ovat saivartelun mestarinäytteitä, joilla kaadetaan Amerikan vertahimoava yleinen syyttäjä, joka aina ja joka tapauksessa haluaa syytetyn pään vadille. Niinpä tässäkin syyttäjä on äärimmäisen epäilyttävä ja epämiellyttävä ja ärsyttävyyteen asti "jahnaava" olento, joka on valtion palkkaamana estämässä oikeutta tapahtumasta. Kaiken lisäksi juttu on sekava ja mitätön. Gardnerin parhaat salapoliisiromaanit ovat olleet mestarillisia, kun hän on välttänyt liikaa saivartelua, salapoliisiromaanien parhaita joskus. Tämä ei sitä ole, vaan esittää kirjailijan heikoimmillaan. Ei välttämätön kirjastoissa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti